torstai, 30. lokakuu 2014

Elämä täynnä perkeleitä

En taida olla tämän kanavan aktiivisimpia kirjoittajia mutta yhä täällä roikun. 

Onnistuin kesäkuussa saamaan päätökseen ravitsemustieteen perusopinnot avoimessa ja näin jälkikäteen ajateltuna prosessi oli vaativa muttei liian vaikea. Keväällä fiilis oli kyllä aivan erilainen mutta jos aina luovuttaa kun vähän vituttaa niin tuliskohan sitä mitään tehtyä? Hyvin vähän todennäköisesti. Olin kyllä tehnyt päätöksen, että opiskeluharrastus saa jäädä mutta mikäköhän perkele sai minut ilmoittautumaan yleisen historian perusopintoihin ( oikein verkko-sellaisiin). Nyt olen sitten kaulaa myöten samassa kakussa. Nyt todennäköisesti käyn nuo kaikki kurssit läpi ja luen määrätyt kirjat mutten tee tenttejä, koska en tarvitse pisteitä mihinkään. Opiskelen siis puhtaasti oppimisen ilosta.

Liikunnan suhteen on ollut aika tahmea ajanjakso. Vuosi sitten tähän aikaan oli noin tuhat kilsaa enemmän poljettuna kuin nyt. Mitään erityisiä vammoja ei ole ollut riesana mutta perkeleellisen sitkeä flunssa vaivasi. Juoksin elokuun lopulla lauantai-iltana Midnight run massajuoksutapahtumassa Helsingin keskustassa ja seuraavana aamuna starttasin Tour de Helsinki kuntopyöräilytapahtumassa. Flunssa alkoi oireilla jo kesken pyöräilyn (siinä Sipoon nurkilla missä ohjainlaakerikin alkoi kolisemaan) mutta muuten kunto kesti hyvin. Flunssan vuoksi en voinut hölkätä kuukauteen, koska keuhkot tuntuivat todella raskailta ja limaneritys oli järkyttävän runsasta. Mut kai tää tästä.

 

Liikunta sitten viime ininän:

Pyöräily: 3622 km

Hölkkä: 404 km

Päivän biisi: Melvins: We All Love JUDY

maanantai, 14. huhtikuu 2014

Oksennus tanssilattialla

Kevät etenee mutta ei mitenkään lailla tanssin. Viime viikot on ollut väsynyt ja tympeä fiilis ja kaikki tekeminen on ollut laimeaa ja innotonta. Taisi olla virhe aloittaa karaten harjoittelu kun sille ei oikeen riitä aikaa ja stressaa mennä treeneihin kun haluais oikeastaan olla jossain aivan muualla. Peruskurssin päättävä vyökoe on jo hieman vapun jälkeen ja sitten täytyy oikeesti miettiä että onko tuota järkeä jatkaa. Liikuntaa kertyy jo nyt 11 - 14 tuntia / viikko ja maantiepyöräkausi on vasta alkamassa ja lenkit pitenemässä. 

Opiskeluharrastuksessa alkaa jälleen yksi luku olla pistettä vailla, kun ravitsemustieteen perusopinnot ovat loppusuoralla. Viimeiset kolme opintopistettä pitäisi ansaita ryhmätyöprojektia tekemällä joten nyt ei kehtaa lusmuilla. Olen kaiken aikaa ollut vahvasti sitä mieltä, että ei enää koskaan opiskelua kun tämän saan tehtyä. Nyt alkaa tulla sellainen fiilis että täytyy tsekata vielä jos vaikka jotain mielenkiintoista keksisi tolla saralla. Vaikka opiskelu yleensä tuntuu siltä kuin hakkaisi päätä tiiliseinään, niin ei kai se tarkoita sitä, etteikö siitä voisi pitää? Eihän?

Liikunta sitten viime itkemisen:

Pyöräily: 403 km

Hölkkä: 72 km

Karate: 6 x 1,5 h

Jumppa: 1 (!) kerta

Päivän biisi: The Sundays: Here´s Where The Story Ends

maanantai, 17. maaliskuu 2014

Viimeinen kuolinkouristus

Talvi tuntuu vetävän viimeisiä henkosiaan ja antava tietä keväälle. Vaikka lauantaina satoikin uutta lunta ja sää kylmeni huomattavasti, ei se muuta sitä tosiasiaa, että kevät on ovella. Siistii!! Fiilis alkaa olla korkealla.Tekisi mieli korkata vuoden ensimmäinen olutpullo kevätfiiliksen kunniaksi mutta se saa odottaa. Taidan ratketa ryyppäämään vasta huhtikuussa, kun Paris - Roubaix -pyöräilykilpailun voittaja tuulettaa Roubaix´n velodromilla. Skaba on onneksi sunnuntaina (joten toinen olut jäänee avaamatta:-)

Meikäläisen opiskeluinnostus tuntuu valuneen sadevesiviemäreihin  sulamisvesien mukana sillä niin teennäistä ja innotonta tekeminen on juuri nyt. Onhan tässä tietenkin liki puolitoista vuotta väännetty ravitsemustieteen perusopintoja, joten ehkä pieni "leipääntyminen" on ihan inhimillistä. Kaiken kaikkiaan olen 2000 -luvulla käyttänyt tuhansia tunteja työn ohessa opiskeluun ja hankkinut parikin tutkintoa. Jos kaikesta käytetystä ajasta olisin saanut vaikka minimipalkan (?), niin ehkäpä polkisin Giantin sijasta sillä haaveilemallani De Rosalla. Tai oikeestaan...mitä väliä fillarilla. Moottori olen minä:-D 

Liikunta sitten viime ininän

Pyöräily: 244 km

Karate: 4 x 1,5

Hölkkä 17 km

Jumppa: 1 x kahvakuula / jumppapallo

Päivän biisi: Nine Inch Nails: Eraser

sunnuntai, 2. maaliskuu 2014

Pakottava polvi ja jättiläisen uudet vaatteet

Maaliskuu alkoi hieman alavireisesti, kun eiliset karatetreenit saivat jo ennestään vaivanneen polven kipeytymään entisestään. Joissakin tekniikoissa polveen kohdistui aika lailla kiertoa enkä tietenkään tajunnut ottaa tilanteissa vähän iisimmin. Nyt on hieman turvotusta ja kipua. Täytynee ottaa pari seuraavaa viikkoa kevyesti ja jättää ainakin hölkkälenkit tekemättä niin eiköhän ongelma sillä korjaudu.

Sunnuntain ratoksi duunasin maantiepyörää ajokuntoon, vaikka ajamaan sillä tuskin pääsee viikkoihin. Uudet, 2mm leveämmät renkaat, tankonauhat ja Brooksin B15 Swallow satula toivat filoon ihan uuden pyörän fiiliksen. Säätämiset hoidan vasta sitten, kun koeajo mahdollistuu. 

giant2-normal.jpg

On tietenkin makuasia, näyttääkö tuo satula hyvältä tossa fillarissa mutta toimivuus on aina etusijalla. Tuolla aluhässäkällä olisi tarkoitus ajaa vielä muutama vuosi. Sitten kun 50 tulee täyteen niin ostanen sen italialaisen kuitupyörän ( De Rosa?) sähkövaihteilla:-)

Ilmoittauduin juuri toukokuun lopulla ajettavaan Giro d´Espoo -kuntoajotapahtumaan (samana päivänä olisi ollut lähipäivä yliopistolla mutta ei ne siellä trukkikuskeja kaipaa). Ajoin samaisen kuntoajon pari vuotta sitten ja tykästyin sen mäkiseen reittiin. TdH:n reitti on mielestäni liian tasainen ja aika tylsä ajettava, vaikka itse tapahtuma todella upea. Täytyykin vielä funtsia, ajaisinko Espoon ja Helsingin lisäksi ainakin Forssa Suvi-illan pyöräilyn ja Luonteripyöräilyn Anttolassa.

Liikunta sitten viime vuodatuksen

Pyöräily: 96km

karate: 2x 1,5h

Päivän biisi: Joy Division: Love Will Tear Us Apart

keskiviikko, 26. helmikuu 2014

Nastattomana kohti auringonlaskua.

Talvi näyttää kääntyvän kevääksi ennen kuin kunnolla alkoikaan. Vaihdoin talvifillarin nastarenkaat maastorenkaisiin, kun alkoi jo tuntua typerältä rapistella tuolla sepelihelvetissä 804 nastan avittamana. Olen tosin jo viimeiset kaksi viikkoa ajanut lähinnä kauppafilllarilla sillä pyörälenkkeily on tällä hetkellä jäissä(!) muun liikunnan ja tekemisen vuoksi. Pyöräilymäärät lisääntyvät sitten aikanaan, kun hiekoitussepelit sitten joskus (huhtikuussa?) lakaistaan kaduilta.

Kipeä polvi on edelleenkin vaivannut ja kävelykin on välillä kivuliasta. Uskon edelleenkin, että kyseessä on kireiden lihasten aiheuttama vaiva, sillä kipu katoaa vajaan kilometrin juoksun jälkeen, kun lihakset lämpenevät. Jatkossa on venyttelyyn varattava selvästi enemmän aikaa, jotta tälläisiltä vaivoilta vältyttäisiin >:-( . juokseminen ei ole koskaan ollut erityisen läheinen harrastus mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla että syttyisikö kipinä ja juoksisinko vaikka puolimaratonin jossain loppukesän tapahtumassa. Olisi kyllä mielenkiintoinen haaste ajaa Forssassa Suvi-illan kuntopyöräily (vajaa satanen) ja juosta puolimara päälle. Mahtais mennä konttaamiseksi? 

Lähetti toi Bike-Discountista tilaamani Brooks B15 Swallow -nahkasatulan ja pakko sanoa, että vaikuttaa lupaavalta. Pari vuotta sitten kokeilin maantiepyörässä B17 Standard -mallia mutta tuntui hieman liian leveältä matalaan ajoasentoon. Penkki päätyi sittemmin toiseen fillariin ja on  siinä pyörässä todella mukava. Toivottavasti tuo B15 lunastaa odotukset, ettei tarvitsisi mitään modernia muovilättyä hankkia. brooks%20b15%20swallow-normal.jpg

Liikunta sitten viime vuodatuksen:

Pyöräily: 192km

Hölkkä: 18km

Jumppapallo + kahvakuula: 1 tunti

Karate: 2 x 1,5h

Päivän biisi: Helmet: Turned Out